Make your own free website on Tripod.com

Rivendel

Esittely
Etusivu
Uutiset
Hevoset
Tallitupa
Yhteys

...Historia...

Tallirakennukset rakennettiin alunperin vuoden 1820 keskivaiheilla. Sen rakennutti vauras kartanonomistaja, joka käytti sitä omille hevosilleen. Tämän jälkeen rakennuksia on remontoitu useaan otteeseen, mutta rakennuksissa on yhä vanhan ajan lumo ja tunnelma. Tilan omistajan kuoltua se siirtyi suvussa aina eteenpäin. Tilalla alettiin kasvattamaan 1900-luvun alkuvaiheilla suurempia hevosrotuja armeijalle ja maanviljeliöille. Siispä tallin karsioita ja käytäviä suurennettiin reilusti. Paremmat siitospuitteet rakennettiin ja toista tallia alettiin muokata paremmaksi kodiksi oreille. 1900-luvun lopuilla tila siirtyi englantilaiselle hevoskouluttajalle. Rivendel on perustettu vuonna 2006. Ensin se oli tunnettu nimellä Tähtituulentalli ja mieleni muuttuessa siitä tuli Pikkumyyntalli. Ja nyt lopuksi Rivendel.

SIJAINTI & TALLI

 Talli sijaitsee idylisellä maapalalla, kauniin luonnon helmassa. Tallin lähiympäristöön kuuluu suuria metsäalueita, jonkin verran peltoja, meri yhdellä puolella ja järvi toisessa suunnassa. Myös vuorimaisemaa; löytyy suht. läheltä tallia, jos joku rakastaa vuorikiipeilyä. Talli ei kuitenkaan sijaitse ihan metikköjen ummessa, vaan lähin kylä on n. 3km. päässä. Sinne on hyvät bussiyhteydet tallilta. Hevosen kanssa voi myös ratsastaa vaikka ruokakauppaan karkkia ja porkkanoita ostamaan. Lähistöllä sijaitseva ranta on hyvin tuulensuojassa eikä se ole yleisessä käytössä. Joten tallin hevosilla ja ratsastajilla on lupa irrotella 3km. pituisella rantasuoralla. Koska ranta on hyväpohjainen, voi hevosia uittaa myös siellä, vaikka järvi olisikin ehkä parempi vaihtoehto hevosten uittoon. Tallirakennuksia on 4kpl. Yksi on poneille, toinen taas on hevosille ja kolmas taas yksityisille tarkoitettu. Tammatallissa on 18 tilavaa karsinaa, jotka ovat mitoiltaan ovat 4x4. Eli karsinat ovat tarpeaksi suuret suuremmallekin hevoslle niinkuin varsovalle tammalle. Tallissa on myös 2 vesiboksia, 1 toimisto, 1 satulahuone ja 1 rehuvarasto. Karsinat ovat tukevasta puusta. Kulmat on rajattu metallilla, jotta hevoset eivät pureksisi niitä. Ylempänä on kalterit. Ovet ovat kaksiosaiset ja ylempää oviosaa pidetään miltein aina auki. Oven alaosa liukuu sivulle ja yläosaan ovat erillitse kiinnityssysteemit jotta ne saadan pois tieltä. Näin käytävällä on tilaa liikkua paremmin, vaikka käytävät ovat valmiiksikin suuret(3x3). Karsinoissa on juomaautomaatti, ruokakulho, suolakivi, heinäkaukalo ja 2 kiinnitysrengasta. Hevosia voi harjata joko karsinassa, käytävällä ketjuissa tai hyvällä ilmalla ulkona. Kaikki ovet ovat korkeita ja leveitä jottei kukaan litistyisi läpi kulkiessa. Toimistosta lyötyy mm. puhelin, lääkekaapi, kisailmoittautumiset, tietokone yms. Kerhohuone on ullakolla, jossa heiniä säilytetään. Ullakolla on myös kuivaushuone/pesuhuone jossa sijaitsee pesukone ja lämpötuuletin. Ruunatalli, 2 oritallia ja yksityiatalli ovat  samaa suunittelua kuin tammatalli.

TALLIALUE & TALLI 

Tallin ratsastusmaastoon kuulluvat kunnon pehmeät hiekkatiet ja pienet polut. Maastoratsastuksesta pitäville löytyy maastoesterata. Kokemattomille on 80cm. ja kokeneemmille on 110cm. maastoesterata. Radoilta löytyy mm. banketti, tukkeja, joki, vesiesteitä yms. Myös esteen vieressa on tilaa menna ohi, jos tuntuu että joku este on liian vaativa. Suurin osa hevosten yleisitä poluista ovat hevosille suunniteltu ja erikseen tehty. Kaikki ratsastustiet ovat merkattu, ettei kukaan eksyisi. Ratsastuspolkujen pohjana on pehmeä, mutta joustava hiekkapohja. Maastot tarkastetaan säännöllisesti, että ratsukoilla olisi mahdollisimman turvallista. Päämaastoteillä autolla, mopolla pyörällä yms. Kulkeminen on kieletty, jottei ikäviä yhteentörmäyksiä sattuisi. Pääratsastustiet on myös valaistu katulampuilla, jotka syttyvät joka ilta klo. 19.00 ja sammuvat klo. 8.00. Tallilla ei ole maneesia, mutta meillä on 1 iso kisakenttä/estekenttä 60x40, yleis/lämmittelykenttä 20x40 ja yksi kouluratsastuskenttä 20x40. Kaikki kentät ovat aidattu punaiseksi maalatulla tukevilla lankuilla. Kaikkien kenttien laidoilla on katsomot, joissa katto suojaamaan katsojia. Kenttien pohjana toimii hiekka, jota kastellaan kesäisin joka toinen päivä, jotta se ei pölyäsi. Kentissä on automaattiset kastelulaitteet helpottamaan työtä. Kaikki kentät on valaistu hyvin ja talvella lumi aurataan pois aina tarpeen tullen. Tallialueella on myös yksi suht. iso juoksutusympyrä nuorten hevosten koulutukseen ja yleiseen irtojuoksutukseen. Tallilla on 10 pienempää tarhaa, joiden pohja koostuu hiekasta ja pikkukivistä. Pienimpiin mahtuu 1 hevonen/2 ponia ja suurempiin mahtuu 3 hevosta. Meillä on neljä orilaidunta, joita käytetään kesällä ja kisakausien välissä. Nuoret orit viettävät keskenään aikaan siellä, kunnes ne koulutetaan. On myos yksi suuri tammalaidun, yksi iso nuortenlaiden, yksi tamma-ja varsalaidun sekä yksin tarkkailulaidun. Kaikki paitsi tammalaidun ja tamma-ja varsalaidun ovat sähkolangasta tehty, kun muut ovat tehty tuksevista laudoista.


PÄIVÄJÄRJESTYS

6.00 Aamuheinät
7.00 Aamutarkastus ja tarhaus/ratsastus
10.00 Heinät tarhoihin
12.00 Hevoset ja heinät eteen
12.30 Väki- ja lisärehut
12.30-14.00 Talli kiinni, hevosilla ruokarauha
14.00-19.00 Ratsastus, juoksutus yms.
20.30 Väki- ja lisärehut
21.00 Heinät ja talli kiinni


TALLIALUEEN POHJAPIIRROS

tapohjis.jpeg

Tallien Pohjapiirrokset

TAMMATALLI

ptpohjis.jpeg

TALLIPAIKAT:

1. Bella
2. Florita
3. Juni
4.  Leonora
5. Juli
6. Indaba
7. Uni
8. Nicolette
9. Mira
10. Dynamite
11. Ramona
12. Serenade
13. Winnie
14. Lori
15. -
16. -
17. -
18. -

Enter supporting content here